Muut ohjaajat

 Susanna Perki, Sunni

Olen Method Putkisto -ohjaaja, Method Putkisto Pilates -ohjaaja ja Method Putkisto 3 D-kasvoklinikka -ohjaajaharjoittelija Susanna Perki, Sunni.

Liikunta on kuulunut aina elämääni ja sen tuoma hyvän olon tunne on pitänyt minut pirteänä. Olen harrastanut mm. balettia, jazztanssia, laskettelua, tennistä ja golfia. Kuitenkin vasta Method Putkisto -menetelmän avulla olen oppinut kuuntelemaan kehoani, tunnistamaan ja korjaamaan virheasentojani ja löytämään liikkumisen vapauden. Kehostani on tullut vahvempi ja toiminnallisempi, joka hyödyttää minua niin arjessa kuin harrastuksissani.

”Tunneillani tavoitteena on, että oppisit kuuntelemaan kehoasi. Tunnistamaan sen viestejä, muuttamaan sen toimintaa ja näin oivaltamaan kehosi ja mielesi yhteyden – ja siirtämään opin arkipäivääsi.” Sunni

Olen utelias ja innokas oppimaan uutta ja kehittymään yhä taitavammaksi ohjaajaksi.

Muista, että olen Studiolla Sinua varten!

Ulla Pesola

Method Putkisto Studio Muurame

Ulla vetää omaa Method Putkisto Studiota Muuramessa. Teemme monipuolista yhteistyötä mm. kurssien järjestämisessä.